Etusivu
Andelailè ~~Arane~~ ~~Delena~~ Huurrekuu Keramiikka ~~Lendal~~ ~~Neriah~~ ~~Rócell~~ ~~Tennesee~~

Andelailè

Perustieto

< b>Nimi: Andelailè. Kutsutaan myös nimillä Andel, tai vain pelkkä An. Hän on perinyt nimensä vampyyri-isoäidiltään. Kummastakaan sukunimestään hänellä ei ole mitään muistikuvaa.

Ikä: 242 vuotta, näyttää 18 vuotiaalta.

Sukupuoli: Nainen

Rotu: Vampyyri. Alun alkujaan ihminen.

Elementti: Usva, osaa myös muutamia vesitaikoja. An käyttää elementtiään enemmänkin pakenemiseen kuin taistelemiseen, vaikka onkin todella taitava taikuutensa kanssa.

Taikuusaste: 7

Asuinpaikka: Vesiputousta ympäröivässä metsässä melko lähellä Freno-nimistä kaupunkia sijaitsee Andelailèn pieni ja rähjäinen mökki. Paikka on erittäin huonossa kunnossa ja asumisvuosinaan An on kunnostanut paikkaa parhaansa mukaan pienillä varoillaan.

Sisältäpäin mökki on kuitenkin hiukan siistimmässä kunnossa, kiitos Andelin uurastuksen. Siistiä vaikutelmaa vie kuitenin puoliksi romahtanut katto, jolle vampyyrineito ei omin avuin osaa tehdä oikein mitään. Kattoa on kuitenkin sen verran, että pysyy sateelta suojassa, ja auringonvalokin pysyy yllättävän hyvin kurissa. Asunnoksi kutsutun kalustus ei ole kovinkaan hääppöinen. Pieni tuoli - joka näyttää siltä, kuin pettäisi heti kun sille istahtaa - sijaitsee aivan huoneen nurkassa lasittoman ikkunan vieressä ja heinistä, lehdistä ja ruohoista kyhätty peti sijaitsee vastakkaisessa nurkassa. Romahtaneen katon luota ei löydy juuri muuta, kuin läjä sisään tuulen mukana tulleita lehtiä ja talvella aimoannos lunta.

Andel on suunnitellut asunnon hankkimista vähän lähempää kaupunkia - ja tällä kertaa ihan kunnollisen asunnon - mutta huono rahatilanne ja ympärillä kyyläävien ihmisten pelko on vielä tähän mennessä estänyt nuo hankkeet.

Ammatti: Taiteilija. An pitää sitä enemmänkin pelkkänä harrastuksena, mutta kauppaa joskus myös töitään Frenon sataman laitamilla vakiopaikallaan. Asiakkaita ei ole paljon, mutta satunnaisten kiinnostuneiden ansiosta hän ansaitsee edes muutaman pennin.

Andelilla on myös oma pieni taidevarasto, joka sijaitsee meren kalliosokkeloissa. Se on melko suuri luola, jonka suu aukeaa merelle päin. Kyseinen luola on hyvin peitossa katseilta ja sinne pääsee pientä kivipolulta näyttävää reittiä, joka mutkittelee pitkin kallion seinämiä. Erittäin vaarallinen reitti kulkea sateella ja lumen tultua.

Ase: Ainoana aseenaan Anilla on pienen pieni tikari, jota hän säilyttää viittansa sisästä löytyvässä pienessä taskussa, jossa se on hyvin käden ulottuvilla. Tikarissa on tumman verenpunainen kahva ja hopea, pimeässä hohtava, puolikasta lehteä muistuttava terä. Tikarilla tuskin pystyisi kovin hyvin puolustautumaan, mutta An onkin tottunut luikkimaan pakoon mitä pikimmiten vaaran uhatessa.

Tikari oli vahinkolöytö metsän keskeltä. Terää peittänyt ruostekerros kertoi, että tikari oli lojunut jo hyvän tovin lehtien peitossa.

Perhe

Biologisista vanhemmistaan Andelailè ei muista mitään, eikä sen puoleen välitäkkään. Hänet lähetettiin jo nuorena pois toiseen perheeseen, joka sattuikin koostumaan vampyyreista. Kahden vampyyrin keskellä tyttö sitten varttuikin ja niin tottui ajatukseen, että vampyyrit olivat hänen ainoa ja oikea perheensä.

Andelin vanhemmat ovat kuolleet jo kauan aikaa sitten, tai ainakin siinä uskossa tyttö itse elää. Ajan saatossa häneltä on päässyt myös unohtumaan vanhempiensa kasvot sekä nimet.

A nin äiti oli nimeltään Nadrai ja yllättävän saman näköinen Andelin kanssa ottaen huomioon etteivät nuo kaksi olleet mitään sukua toisilleen. Nadrai oli erittäin ystävällinen ja oli myös hänen ideansa tarjoutua ottamaan ihminen vampyyrien keskelle.

Andelin isä taas oli nimeltään Kenyal. Hän oli rotevan ja juron näköinen mies, mutta pohjimmiltaan erittäin lempeä nallekarhu, kuten An saikin huomata lumisotaa isänsä kanssa leikkiessään. Nallekarhumaisuus taisi tulla Andelin hoivaamisen myötä, sillä aluksi Kenyal ei ollut niinkään mielissään ihmislapsen ottamisesta kasvatikseen.

Andelille on myös kerrottu paljon isoäidistään, jonka mukaan vampyyrivanhemmat hänet nimesivät. An ei ole itse koskaan tavannut kyseistä henkilöä, mutta kuulemansa mukaan isoäiti oli erittäin kiltti ja ylihuolehtivainen, kuten isoäitien yleensä kuuluukin olla, joskin välillä erittäin jääräpäinen.

Ulkonäkö

Andelailè on pitkä neitokainen, kasvanut jo 185 senttiä pitkäksi. Tyttö on hyvin laiha, johtuen tavallisesta poikkeavasta ruokavaliosta ja iho on aivan kerman vaaleaa. Anin muukin vartalo on melko hontelo ja näyttää helposti särkyvältä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Notkeutta hänelle on kertyny metsässä liikkumisen myötä.

Anin kasvot ovat terävähköt ja suipot ja niitä koristaa suorat, hiukan takkuisen oloiset sekä lähes vyötärölle ulottuvat vaaleat hiukset, joihin on sekoittunut mukaan hieman oranssiakin. Hän pitää niitä mielellään auki ja erittäin harvoissa tilanteissa hänet saa sitomaan ne kiinni.

Vaaleaverikön silmät ovat myös yksi asia, joka saattaa kiinnittää hyvin paljon huomiota. Ne ovat haalean siniset, niin haaleat että se saa helposti uudet tuttavuudet kiinnittämään hiukan enemmänkin huomiota.

Andelin vaatetus on synkän oloista. Muuta kuin mustaa harvoin hänen päällään näkee, ellei sitten asu kuulu jonkinlaiseen työkuvaan. Paidat ovat tytöllä useimmiten lyhythihaisia tai täysin hihattomia, kunhan ei ole liian kylmä sellaiselle. Alaosankin peittää yleensä tummat ja joustavat housut, sillä hameella on erittäin hankala liikkua vapaasti. Yksi vaatekkappale, josta An ei koskaan luovu on musta nilkkoihin saakka ulottuva viitta. Viitta on hupullinen ja mustaa kangasta, ja vaikka se näyttääkin erittäin ohuelta, lämmittää se pienellä pakkasellakin. Kengät ovat mahdollisimman joustavaa materiaalia olevat nyöritettävät saappaat. Niiden kanssa on helppo liikkua metsällä.

Andelilla on myös yksi arpi. Tai oikeastaan kolme. Arvet ovat kolme rinnakkaista viiltoa, jotka lähtevät olkapäästä päättyen hiukan kyynerpään alapuolelle. Ne ovat tulleet eräältä ihmissudelta, jonka kanssa An meni varomattomuuttaan tekemään tuttavuutta. Hän ei yleensä vaivaudu vartavasten peittämään arpiaan, sillä hän itse on ehtinyt jo tottua niihin ajan saatossa.

Luonne

Andelailè ei osaa hillitä tunteitaan ja ne tulevatkin yleensä melko voimakkaina esiin. Näin käy niin riemun, järkytyksen kuin surunkin kanssa. An ei yksinkertaisesti jostain syystä osaa hallita tunnekuohujaan, vaan hyvin usein ne riistäytyvät käsistä. Tästä johtuen hänen naamalla hehkuu varsin usein kirkas puna, jonka ei pitäisi olla läheskään niin yleinen vampyyreille. Neiti myös nolostuu varsin helposti möläyttäessään tai kuullessaan jotain vähänkin säädytöntä sanottavan.

Huolimatta tunteiden luvattoman helposta esiintulosta hän ei siltikään ole avoin ihminen. Kaukana siitä. An on aina varuillaan ja valppaana, ja hänen luottamuksensa on erittäin vaikea voittaa. Luottamus on muutenkin Andelailèlle erittäin tärkeä asia ja siitä johtuen hän saattaa olla hyvinkin pitkävihainen ja välillä loukkaantuu turhankin pienistä asioista.

Andel on aina aluksi erittäin epäilevällä kannalla ja mikäli vastapuoli osoittaa minkäänlaista aikomusta hyökkäyksestä on yleensä vampyyrin ensireaktio pakoon juokseminen. Ensivaikutelmaan hän kiinnittää erityisen paljon huomiota. Yleensä ensitapaamisella tytön sisällä taistelevat juuri kyseinen epäluulo, sekä uteliaisuus. Kaksi erittäin vahvaa piirrettä, joista kuitenkin epäilys vie helposti voiton.

Ania voisi myös kuvata varsin osuvasti sanalla epäsosiaalinen. Hänellä on aina pieniä hankaluuksia mitä tulee uusien tuttavuussuhteiden luomiseen ja luontevat keskustelut tuntemattomien kanssa ovat myös hankalia. Kaiken kaikkiaan kaikenlainen kommunikointi toisten kanssa vaatii aina pieniä ponnisteluja ja harvoin An pääsee keskusteluun, jossa osaisi olla täysin luonnollinen. Etenkin isojen ihmisporukoiden kanssa seurustelu on hänelle ahdistava paikka.
Andel ei ole saanut eikä sen kummemmin vaivautunut kehittämään sosiaalisia taitojaan ja hän viihtyykin mielellään omissa oloissaan.

Andelailè on aina ollut vapaa menemään miten huvittaa ainakin Lyrathiin tulonsa jälkeen. Niimpä hän inhoaa erittäin paljon kaikenlaista vankeutta. Hän on myös erittäin itsenäinen persoona ja riippumaton muiden teoista, vaikka ihmisten ilmoilla hiukan muiden mielipiteitä pelkääkin.

Erityisesti tytön sydäntä lähellä ovat kauniit meri- ja järvimaisemat, niinkuin vesi yleensäkin. Jostain syystä neito ei ole kuitenkaan saanut veden elementtiä, jonka takia hän onkin omatoimisesti alkanut harjoittamaan pieniä vesitaikojaan. Ikävän ihmissusivälikohtauksensa jälkeen suuret petoeläimet, kuten karhut tai kookkaat sudet saavat pienen väännön aikaan tytön vatsassa.

Muuta & Yleistä

Ruokavaliosta

Andelailè ei ole aivan tavallinen vampyyri, sillä kasvoi vampyyri vanhempiensa kanssa hiukan erilaisissa oloissa, kuin normaalit vampyyrit. Nämä eivät nimittäin juoneetkaan ihmisten verta, vaan eläinten. Anin itsekin muuttuessa vampyyriksi jatkoi hän samalla linjalla vanhempiensa kanssa eläinten verta juomalla. Se kyllä näkyy uloskin päin ainakin laihuutena. Eläimen verellä An ei koskaan saa itseään aivan täysin kylläiseksi, mutta tyttö on tyytyväinen tähän elämäntapaansa, eikä koskaan edes ole ajatellut muuttavansa sitä. Ajoittain saattaa hänellä ottaa koville oleskella ihmisten tai muiden elävien olentojen läheisyydessä maukkaan verenhajun takia, mutta hän ei ole ainakaan vielä kertaakaan menettänyt itsehillintäänsä.

Nippelitietoa

• An kantaa mukanaan kovia kokenutta laukkuaan, jossa säilyttelee piirrustustarvikkeitaan.
• Anin lempiväri on yllättäen musta.
• An on pitänyt kuolleenmetsästäjiä satuolentoina aina siihen päivään asti kunnes Neji paljasti totuuden.
• An on havainnut itsessään pieniä perfektionistin merkkejä.

Taidot & Heikkoudet

Taitoa

Andel on kohtuu hyvä elementtinsä kanssa, eli osaa leikitellä usvalla hyvinkin kätevästi. Myös notkeuden voisi laskea jonkinlaiseksi plussaksi. Se yhdistettynä järkkymättömään tasapainoon, joka vampyyriksi tulon myötä on tytölle tullut, ovat oivat ainekset varkaalle. Sellaista ei Andelista kuitenkaan ole tullut, joskin kerran neiti on harhautunut hieman hämärämmille poluille.

Heikkouksia

Ylivarovaisen luonteen voisi laskea jonkinlaiseksi miinukseksi, sillä se vaikuttaa erittäin paljon muihin ihmisiin ja otuksiin tutustumiseen. Myös voimakkaat tunteenpurkaukset ovat erittäin häiritseviä, jos yrittää kehitellä vakavaa kesustelua neidin kanssa.

Menneisyys

Lyhyesti

Andelailè syntyi köyhään ihmisperheeseen, mutta varattomuuden takia hänet lähetettiin toiseen perheeseen, joka sattuikin olemaan vampyyreja täynnä. Siellä tyttö kasvoi, kylässä vampyyrien keskellä, oppien pitämään vampyyreja ainoina ja oikeina vanhempinaan. Täytettyään 18 neiti oli päättänyt, että oli nähnyt tarpeeksi vampyyrien elämästä ja, että haluaisi itsekin liittyä porukaan. Varoittelujen jälkeen An sai tahtonsa läpi ja niin tuosta tuli vampyyri. Hetken tyttö jaksoi pysyä aloilaan vampyyrinelämään totutellen, mutta pian piti taas olla menossa ja niin neiti lähti maailmaa kiertämään. Siellä sattuikin yhtä jos toista, mutta ehkä huomattavimpana ihmissuden hyökkäys, jonka seurauksena vaaleaverikkö sai kolme pitkää arpea oikeaan käteensä.

Kerran Andelin ollessa menossa jälleen tapaamaan perhettään löytyi kylän paikalta kuitenkin pelkkä tuhkakasa. Tyttö järkyttyi tästä syvästi ja tunteiden ryöppyä seurasi vahva masennus, jonka mukana hän ajautui hämäriin vampyyripiireihin. Siellä An vietti elämänsä hämärät vuodet, joista hän ei jälkeenpäin muista juuri mitään. Heräämisen horroksesta Andel koki, kun eräs hämäräpiirien vampyyreista vei tytön souturetkellä ja loppujen lopuksi tönäisi neidin yli laidan soutaen itse pakosalle. Andel ui lähimmälle maankamaralle, joka sattuikin olemaan Lyrath ja siitä alkoi neidin uusi alku elämälle.

Pitkästi

Andel syntyi melko köyhään ihmisperheeseen, eläen sairausten ja lian keskellä elämänsä ensimmäiset vuodet. Niistä ajoista tyttö ei kuitenkaan muista yhtikäs mitään. Ei edes sen aikaisia vanhempiaan. Ja kuinka voisikaan? Tyttö nimittäin lähti synnyinseuduiltaan jo kolme vuotta täyttäessään vampyyrien matkaan. Vanhemmilla ei ollut varaa elättää pikkusita lastaan, joten tämä annettiin vampyyrien hoivaan ja pian tyttö alkoikin pitää vampyyreja ainoana ja oikeana perheenään.

Andel kasvoi elämänsä seuraavat vuodet ihmisenä vampyyrien keskellä pienessä kylässä. Kylä sijaitsi syrjässä kaikesta, eikä siellä muita lajin edustajia tavattukaan. Suurin osa kylän vampyyreista eli pelkkien eläinten verellä, eikä lähiseudulta löytynyt himisasutuksia, mutta oli muutama niitäkin, jotka eivät vain yksinkertaisesti voineet vastustaa ihmisten verta ja jotka joutuivat matkaamaan hiukan kauemmas metsästysretkillään. Näiden vampyyrien takia sai Andel olla hyvin varuillaan kylässä liikkuessaan.

Aluksi muut kyläläiset suhtautuivat ihmislapseen epäilevästi, jotkut jopa vihamielisesti, mutta kun ihmisestä ei näyttänyt olevan harmia alkoivat he tottua outoon tulokkaaseen. Toki oli kutiekin niitäkin, jotka eivät koskaan oppineet hyväksymään ihmistä joukkoonsa, josta johtuen kylä oli tytölle entistäkin vaarallisempi paikka asustaa.

18 vuotta täyttäessään oli vaaleaverikkö tehnyt päätöksen, joka muuttaisi tytön elämää huimasti. Neiti nimittäin halusi muuttua vampyyriksi. Moisten otusten keskellä kasvaminen oli alkanut kiinnostamaan myös Ania, eikä hän osannut nähdä kyseisten olioiden elämässä silloin mitään huonoa. Toki vanhemmat yrittivät varoitella, kuinka vaarallista ulkomaailmassa vampyyrina olisi, ja etteivät kaikki sielläkään suinkaan olleet vampyyreita. Mutta Andel ei ottanut varoitteluja kuuleviin korviinsa, vaan uhkasi mennä pyytämään jotakuta muuta muuttaamaan hänet, jos eivät vanhemmat siihen itse suostuneet. Ja niin siinä kävikin. Kumpikin vanhemmista kieltäytyi jyrkästi ottamasta vastuuta tytön muuttamisesta, ja niin An matkasi kylän vanhimman luo muuttuakseen. Tämäkin varoitteli muutoksista ja vaaroista, joita vampyyriksi tulemisen myötä seuraisi, mutta muutti tytön kerran tuo sitä niin kovasti tuntui haluavan.

Tietenkin vampyyriksi tulon myötä muuttui myös huomattava osa Anin elämää. Jano alkoi seurata tyttöä kuin varjoa, eikä hän saanut sitä juuri koskaan sammutettua täysin. Vaikka Andel olikin keplotellut itsensä vampyyriksi vanhempien tahtomatta, eivät he silti kantaneet kaunaa siitä, vaan tukivat tytärtään päätöksessään ja veivät tämän ensimmäiselle metsäretkelleen. Andel totutettiin jo alusta lähtien eläinten vereen, joten myöhemmin ihmisveren vastustaminen ei tuntunut niin vaikealta.

Vielä muutaman vuoden Andelailè asusti vanhempiensa luona vampyyrin elämään totutellen. Herkkymätön tasapaino ja ehkä hitusen tavallista parempi kuulo tuntuivat tytöstä hyvin kiehtovilta. Täyttäessään 25 vuotta An päätti lähteä tutustumaan yksin ulkoamaailmaan, sillä neiti oli liian utelias pysyäkseen aloillaan. Vanhemmat eivät yrittäneetkään vastustella häntä, täytyihän tytön joskus itsenäistyä, mutta varoituksia sateli Anin päälle niin, että tuo oli niihin hukkua. Neiti kuitenkin kuunteli kaiken, mitä vanhemmilla oli sanottavanaan ja lupasi vielä ennen lähtöään tulla käymään aina sopivan paikan tullen.

Andelailè lähti luottavaisin mielin ulkomaailmaan. Toki tyttöstä oltiin varoiteltu kaikenlaisista uusista lajeista, joihin hän varmasti tulisi tutustumaan, mutta hän oletti osaavansa olla varuillaan. Toisin kuitenkin kävi. Kun Anin matkaan lähdöstä oli kulunut vajaa vuosi, törmäsi hän ensimmäiseen ihmissuteen matkallaan. Kohtaaminen ei ollut mikään kovin miellyttävä ja sitäpaitsi erittäin nopeasti ohi. Susi vain sattui syöksymään pusikosta yllättäen Anin lähes täydellisesti. Vampyyri ehti väistää, mutta ei tarpeeksi ja näin tyttö sai kolme viiltoaan oikeaan käteensä.

Susikohtauksen jälkeen Andelista tuli - jos mahdollista - vieläkin varovaisempi. Nyt tyttö alkoi kuunnella jokaista pientäkin rasahdusta ja oli aina valmiina pötkimään pakoon, mikäli jokin näytti vähänkään huolestuttavalta. Olihan se hiukan vainoharahaista ja rasittavaa, ainakin aluksi. Mutta ajan saatossa se kului vähä vähältä pois, joskaan ei koskaan täysin lähtenyt. Vaikka neiti pääsi vainoharhaisuudestaan lähes täysin eroon, ei hän päässyt koskaan irtoamaan äänten maailmasta, vaan jumittui sinne.

Kymmenisen vuoden kuluttua An lähti jälleen vanhempiaan tapaamaan. Viime kerrasta oli tuolloin kertynyt jo runsaasti aikaa, eikä tyttö malttanut odottaa tapaamista. Siksi varmaan olikin erittäin suuri järkytys, kun vampyyrien kauan sitten asuttama kylä löytyi maan tasalle tuhottuna ilman minkäänlaisia elonmerkkejä. Andel tietenkin kiersi epätoivoisena koko kaupungin toivoen, että löytäisi edes jotain, mutta mitään ei oltu jätetty jäljelle, ketkä ikinä olivatkaan tämän tehneet. Andel ei uskonut, että yksikään kyläläisistä olisi voinut tästä selvitä hengissä.

Tietenkin uutinen, että vanhemmat olivat kuolleet järkytti Andelia. Tyttö vaipui jonkinlaiseen masennuksen tapaiseen ja lähti kylästä kuin unessa. Neiti ajautui hämäriin vampyyripiireihin tietämättä oikein itsekään miten. Seuraavat vuodet kuluivat kuin usvaverhon sisällä. Kuitenkin eräänä iltana tyttö lähti erään hämäräporukasta tulleen vampyyrin kanssa souturetkelle. Vampyyri sanoi, että halusi näyttää Anille jotain taianomaista, ja tietenkin neiti suostui sen kummemmin miettimättä. Niinhän neitisen elämä oli mennyt jo kauan. Tehdään niinkuin pyydetään eikä muusta välitetä. Venereissu ei kutienkaan päättynyt mitenkään taianomaisesti. Nimittäin pitkän matkan soutelun jälkeen Andel alkoi hiukan epäillä, että mitä oltiinkaan tekemässä. Ja silloin kohtasikin reissu yhtäkkisen päätöksensä, kun Anin veneseuralainen tönäisi tytön laidan yli. Onneksi neiti oli hyvä uimari, eikä tuolta kestänyt alkujärkytyksen jälkeen kovinkaan kauan hahmottaa, missä olisi lähin maaläikkä ja uida kyseiselle paikalle. Toinen vampyyri oli tietenkin soudellut itsensä pois paikalta niin pian kuin mahdollista.

Saari, jolle An ajautui oli nimeltään Lyrath. Tämän tyttö saikin pian selville ja ajan saatossa myös paljon muuta. Neiti asettui aloilleen pää pyörällä aiemmista tapahtuneista. Ensiaskeleet uudella saarella ottivat koville, sillä tyttö ei musitanut mitään viimeisestä kahdesta vuodestaan. Kutienkin pian neiti sai aloitettua uuden alkunsa, mutta muistot vanhemmista eivät silti tuntuneet kadonneen.