NeitiNerlie.netNerlie's little corner of art |
|
Ajan Pyörä -sarja
Ajan Pyörä -sarjan on kirjoittanut Robert Jordan ja sarjassa on yhteensä 25 osaa (+ johdanto-osa), ainakin suomenkielisessä. Englanniksi kirjoja on vähemmän, sillä jotkut kirjoista olivat sen verran pitkiä että ne suomennettaessa pätkäistiin kahteen osaan. Itse en ole vielä lukenut kaikkia osia, mutta innolla niitä yritän kahlata läpi. Sarja sijoittuu Jordanin itse kehittelemään maailmaan. Kolmen maalaispojan matka alkaa syrjäiseltä Kaksvirtain kylältä kun taruolennoiksi luullut trollokit hyökkäävät kylään. Selviää, että nämä olennot olivat kolmen nuorukaisen perässä, Rand al'Thorin, Mat Cauthonin ja Perrin Aybaran. Nuorukaiset joutuvat jättämään kylänsä ja lähtevät Moiraneksi kutsutun Aes Sedain mukaan. He ovat kuulemma osa jotain suurempaa Kuviossa, mutta silloin vielä ei pojilla ollut aavistustakaan miten suurita osaa he Kuviossa todellisuudessa näyttelisivät. Lisäksi heidän mukaansa lähtee myös kylän viisaus ja tämän oppilas, Nynaeve ja Egwene. Kummatkin aivan yhtä itetämättöminä tulevaisuuden suurista seikkailuista kuin nuorukaisetkin. Robert Jordanin maailmassa on paljon selitettävää, mutta sarja on sen verran pitkä että matkan varrella kaikkeen uuteen ehtii sopeutua hyvin, vaikka aluksi kärryille pääseminen kaikkien Aes Sedaitten, Mahtien, Kuvioiden, ta'verenien, aieleiden ja muiden käsitysten suhteen oli todellakin hankalaa. Kuitenkin pikkuhiljaa Jordanin oma krijoitustyyli ja kirjan maailma alkavat käydä tutuiksi ja kotoisiksi ja juonta seuraa jo innolla mukana. Kirjoja lukiessa pitää kuitenkin jo pidemmällekin päästäessä olla aika tunnollisesti mukana että pysyy koko matkan kärryillä.
Pätkä kirjasta Lohikäärmeen viiri: " Nynaeve katsoi tarkoin ensin häntä ja sitten Miniä. Oli vaarallisen osuuden vuoro. "Oletteko valmiit?"
Pätkä kirjasta Lohikäärme herää: " Kuin kaksi liikkuvaa kuun valon aiheuttamaa varjoa he ryömivät avoimen maan poikki pysähtyen Perriinin merkistä noin kymmenen askelta siitä missä vartijat astelivat edestakaisin viitat kuunvalossa hohtaen hieman ensimmäisen telttarivistön ulkopuolella. Kaksi vartijaa kohtasivat toisensa lähes suoraan heidän edessään tömistellen saappaitaan pysähtyessään. |
|
|