NeitiNerlie.net

Nerlie's little corner of art



<< Takaisin lukulistalle >>

Hullujenhuone

Hullujenhuone on Karin Fossumin kirjoittama kirja, joka kertoo Hajna-niminen nainen. Hän on yrittänyt päästä hoitoon jo jonkin aikaa, muttei ole onnistunut. Kuulemma vasta kun kuulee ääniä päänsä sisällä voi sulkeutua mielisairaalaan. Hajna kuitenkaan ei luovuta, vaan eräänä yönä ajattelemattaan nainen juoksee suoraan näyteikkunan läpi saaden 160 haavaa ympäri vartaloaan. Ja vihdoinkin hän saavuttaa sen, mitä on tavoitellutkin, Hajna suljetaan hullujenhuoneelle. Mutta onko paikka niin ihana, kuin nainen kuvitteli? Hajna pääsee tutustumaan erittäin mielenkiintoisiin ihmisiin matkallaan suljettujen ovien sisällä ja ripaus jonkinlaista ihastumistakin saadaan ujutettua mukaan tarinaan.

Ihastuin aivan lähtemättömästi kirjaan, sen todenmukaisuuteen ja kaunistelemattomaan kärsimykseen. Alun sekavuus hankaloitti hiukan juonen mukaan pääsyä, mutta kuten aina, siitä toipui loppujen lopuksi nopeasti. Väkivalta oli ehkä hiukan tarpeettoman tarkasti kuvailtua omaan makuuni, mutta täytyy myöntää että se sopi kirjaan ja lisäsi todellisuuden tunnelmaa.

Pätkä kirjasta Hullujenhuone: " Minä sanon sinulle neljä sanaa", hän sanoi. "Sano minulle, mitä ajattelet, kun kuulet nämä sanat. Vastaa niin pian kuin pystyt, älä jää ajattelemaan."
 "Hyvä on", minä sanoin.
 "Veitsi", Hedda sanoi.
 "Valta."
 "Leipä?"
 "Nöyryys."
 "Kuu."
 "Raha."
 "Rakkaus."
 "Kuolema."
 "Miksi kuolema?"
 "En tiedä. Sinä sanoit, etten saa jäädä ajattelemaan." "

NeitiNerlie.net © Nerlie 2012 || Sorry, this site is only in Finnish