NeitiNerlie.net

Nerlie's little corner of art



<< Takaisin lukulistalle >>

The Asylum for Wayward Victorian Girls

The Asylum for Wayward Victorian Girls on laulajana toimivan Emilie Autumnin elämänkerta. Hänen elämänsä on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista ja The Asylum -kirja päästää ihmiset ensimmäistä kertaa tutustumaan neidin elämään hiukan lähemmin. Ehkä jopa lähemmin kuin kaikki välittäisivät tietää. Minkälaista on elää äänien keskellä hulluksi leimattuna?

Tätä kirjaa on odotettu jo yli puoli vuotta ja riemusta sai kiljua kun se vihdoin saapui postissa. Odotuksen arvoinen kyllä olikin. Kirjassa pääsi tutustumaan Emilien arvoitukselliseen menneisyyteen, aina lapsuuden äänistä hullujenhuone-käynnille. Teksti oli kiinnostavaa, ja huolimatta siitä että kirja olikin tavallaan pieni elämänkerta, juoni oli myös mukana Emily-nimisen tuntemattoman neidin muodossa. Eikä pelkästään tarinapuoli ollut loistava, myös kirjan graafinen toteutus oli parempi kuin kukaan osaisi kuvitellakaan. Sivut olivat "vanhanaikaisen" värisiä ja kuvioisia, siellä täällä oli aina tekstiin liittyviä kuvia esineistä ja Emiliestä itsestään. Tekstit eivät olleet kirjoitettu pelkästään koneella, vaan välillä oli neiti Autumnin omaa käsialaa kirjoitettuna milloin mustekynällä, milloin vahakynällä. Kerrassaan loistava lukukokemus ja ehdottomasti sen viidenkymmenen euron arvoinen.

Pätkä kirjasta The Asylum for Wayward Victorian Girls: " I remember when I was still a child how I was plagued by voices in my head. The voices frightened me, bringing me to tears nearly every night until adoles-cence, and, as such, I was always dehydrated. I lived each day dreading the night to come, when my limbs would be seized by a heavy paralysis, the voices shouting in my ear. Oddly enough, no one believed these voices of mine to be real enough to warrant looking into, and so I had no choice but to find some way to overcome this nightly terror on my own. "

NeitiNerlie.net © Nerlie 2012 || Sorry, this site is only in Finnish