NeitiNerlie.net

Nerlie's little corner of art



<< Takaisin lukulistalle >>

Kotiopettajattaren romaani

Kotiopettajattaren romaani on Charlotte Brontën 1800-luvulla kirjoittama romaani, joka kertoo nuoresta, vaatimattomasta ja köyhästä tytöstä nimeltä Jane Eyre. Hän ei omista vanhempia, eikä tiedä mitään muistakaan sukulaisistaan. Hän elää enonsa vaimon huostassa ainakin siihen saakka, kunnes saa passituksen kouluun. Tämän jälkeen alkaa uusi elämä, joka vie hänet kohti kotiopettajattaren ammattia ja sitä kautta myös kohden tuimaa ja rikasta kartanonherraa, johon kaikkia säädyllisyyksiä vastaan Jane rakastuu ja saa ensimmäistä kertaa kokea oikeaa vastarakkautta.

Huh, rakastuin ja ihastuin. Romaani on 1800-luvulla kirjoitettu, joten olin varautunut vanhanaikaiseen kieliasuun ja ehkä jopa siihen, että moinen häiritsisi huomattavasti lukemista. Sitä vanhanaikaisuutta ei kuitenkaan näkynyt yhtään niin paljon kuin luulin. Muutamat tietyt adjektiivit taipuivat aina oudosti ja puhe oli erittäin siistiä ja jäykkää, mutta nämä seikat eivät häirinneet lainkaan. Pikemminkin ne auttoivat tuomaan sitä varsinaista vanhanaikaista tunnelmaa kertomukseen. Brontën kertominenkin oli varsin koukuttavaa. Yleensä juuri tämän kaltaisissa kirjoissa on pakko olla edes muutamia hiukan tylsempiä kohtia, joita lukiessa tekisi mieli hypätä kokonaan ylitse, niiden tapahtumaketjujen ja tunnekuohujen tasaamiseksi. Tästäkin kirjasta siis toki niitä löytyi, mutta ne olivat kirjoitettu niin sujuvasti, kuvailevasti ja jollain tavalla kauniisti, ettei niitä yksinkertaisesti edes ajatellut hyppäävänsä yli. Toisin sanoen kirja piti otteessaan alusta loppuun.

Pätkä kirjasta Kotiopettajattaren romaani: " Selitän asian vertauskuvallisesti.
 Rakastaja löytää rakastettunsa nukkumassa sammalikossa ja haluaa nähdä hänen kasvonsa herättämättä nukkujaa. Hän hiipii niin hiljaa, ettei risahdustakaan kuulu, pysähtyy - kuvittelee nukkujan liikahtavan, perääntyy, koska ei millään ehdolla halua tulla huomatuksi. Valiitsee täydellinen hiljaisuus, hän etenee jälleen, kumartuu rakastettunsa puoleen, tämän kasvoja peittää ohut harso, hän nostaa sitä, kumartuu alemmas odottaen nyt näkevänsä kasvot niiden koko kauneudessaan - lämpiminä, kukoistavina, ihanina levossaan. Miten malttamaton onkaan ensimmäinen silmäys! Nyt katse jähmettyy tuijotukseksi, hän hätkähtää! Äkkiä hän tempaa syliinsä olennon, jota ei hetki sitten uskaltanut edes hipaista sormellaan. Hän huutaa ääneen nimeä, päästää irti taakkansa ja jää tuijottamaan sitä kauhistuneena. Tuon kaiken hän tekee siksi, ettei enää pelkää herättävänsä nukkujaa äänillään, liikkeillään. Hän luuli rakastettunsa nukkuvan sikeästi - mutta huomasikin hänen olevan kuollut. "

NeitiNerlie.net © Nerlie 2012 || Sorry, this site is only in Finnish