NeitiNerlie.net

Nerlie's little corner of art



<< Takaisin lukulistalle >>

Perillinen-sarja

Sarjassa ilmestyneet: Eragon, Esikoinen, Brisingr, Inheritance (ei vielä suomennettu)

Perillinen on Christopher Paolinin kirjoittama neliosainen sarja, joka kertoo nuoresta pojasta nimeltään Eragon. Poika luuli olevansa tavallinen, kunnes sattui löytämään sinisen kiven, jota ei millään saanut rikki. Kivi osoittautui lohikäärmeen munaksi, joka tempaisi Eragonin mukaansa suureen seikkailuun. Kirjojen aikana Eragon oppii paljon uutta - ja opittavaa onkin aivan valtavasti - ja kasvaa myös pojasta mieheen päin.

Ensimmäinen kirja koukutti minut totaalisesti. Pidemmälle jatkaessa vaikutus ei ollut enää yhtä voimakas, mutta silti sen verran puoleensavetävä, että jaksoin kolmannenkin osan lukea. Kolmannessa osassa alkoi tulla jo sen verran asiaa, että juoni kävi silloin tällöin melko monimutkaisesti. Neljättä osaa en ole vielä lukenut, mutta suunnitteilla on.
Kirjasta löytyy ihmissuhdesotkuja ja hiukan kliseyttäkin, ainakin mitä tulee taikuuteen. Kirjoitusasusta myös huomaa, että kirjat on kirjoittanut melko nuori henkilö. Kuitenkin mukavaa luettavaa, vaikkei ihan sydäntä varastavaa.

Pätkä kirjasta Eragon: "Saphiran mieli tarrautui Eragonin mieleen ja veti pojan irti kehostaan. Hetken Eragon kamppaili vastaan, sitten hän antautui. Hänen näkökenttänsä hämärtyi, ja hän tajusi katselevansa maailmaa Saphiran silmin. Kaikki oli vääristynyt. Väreissä oli outo, eksoottinen sävy: siniset hallitsivat nyt kaikkea, kun taas vihreä ja punainen olivat aiempaa hillitympiä. Eragon koetti kääntää päätään ja vartaloan, mutta se ei onnistunut. Hän tunsi itsensä hengeksi, joka oli juuri pujahtanut yliaistillisesta maailmasta."

Pätkä kirjasta Brisingr:
" Eragon consulted with Saphira, and when she agreed with his choise, he lifted the weapon to shoulder level and said, "I am decided. Sword, I name thee Brisingr!"
 And with a sound like rushing wind, the blade brust into fire, an evelope of sapphire-blue flames writings about the razor-sharp steel. "

NeitiNerlie.net © Nerlie 2012 || Sorry, this site is only in Finnish